Kilpailunjohtajan mietteitä
Raja-Karjalan Suunnistajat on 11 vuotisen historiansa aikana järjestänyt menestyksellä useat SM suunnistukset niin talvella kuin kesälläkin. Sprintti melko uutena kilpailumuotona tuo oman mielenkiintonsa järjestelyihin ja kun käytettävänä on tarkoitukseen hyvin sopiva maasto, voidaan odottaa hyvää tapahtumaa niin kilpailijoille, kuin katsojillekin.
RaKaS on koko toimintansa aikana tehnyt kiinteää yhteistyötä sotaväen kanssa. Vaikka rakuunat ja tykistö ovat jättäneet kaupungin, säilyy armeija paikkakunnalla Maasotakoulun ansiosta. Sotilaiden kautta suunnistus myös tuli kaupunkiin. Kilpailukeskuskin on osa sotaväen historiaa. Se sijaitsee vanhalla kivääriradalla, jossa vielä 60 luvulla varusmiehille opetettiin ampumataito. Myös entinen sotilaspiirin esikunta sijaitsee kilpailumaaston läheisyydessä.
Haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, jotka ovat tukeneet toimintaamme ja olleet mukana kisajärjestelyissä.
Toivon, että Suomen lämpimin paikkakunta, tämä kilpailumaasto ja onnistuneet kisat saavat teidät ihastumaan Lappeenrantaan ja että myös tulevaisuudessa suuntaatte tänne rastien hakuun tai lomamatkalle.
Markku Kaulio

